Paikka: Kerkkoo
Aika: 11.00 + kahvit
Sää: tyyni, joitakin lämpöasteita, pilvinen
Onneksi toiset harkat oli näinkin pikaisesti, ohjaaja ei olisi malttanut odottaa yhtään kauemmin. Intopiukkana taisi olla koirakin. Tai olikin. Treenijoukkoomme liittyi kolmas koirakko nuoren novascotianoutajan kanssa. Tälle koirakolle teimme Nupun kanssa kahdet jäljet. Jäljen tekeminenhän pitäisi aloittaa niin, että alkuosassa jälkeä ei ole ohjaajan hajuja ts. koira jätetään odottamaan, ite kierretään mutkan kautta ja sit kututaan koira luokse. Olin aika iloinen, kun Nuppu osasi ja malttoi jäähä odottamaan, vaikka lähistöllä olikin tuo kiinnostava noutaja. Maalikoirana olemisen jälkeen Nuppu pääsi autoon odottelemaan vuoroaan.
Välissä oli parit jäljet muille koirille, sitten tuli Nupun vuoro. Etsittävänä oli kouluttajan vanhempi sakemanniuros. Innokkaana taas matkaan lähdettiin. Tähän väliin vähän selityksiä. Metsässä lenkkeillessämme ja Nupun vapaana ollessa sillä on tapana aina hetkittäin vilkaista, olenko yhä matkassa mutkana ja kaikki OK. Sitä harrasti mielestäni myös liinassa niin jäljen teossa kuin jäljen ajamisessakin. Niinpä en huomannut, kun Nuppu kouluttajan mielestä ilmaisi maalikoiran. Sokeuteni johtui myös siitä, että luotin siihen, että Nuppu menee taas tosii lähelle maalikoiraa, ennenkuin sen ilmaisee. Siis ihan näköetäisyydelle. Noh. Ilmaisu jäi siis miulta huomaamatta ja jossain vaiheessa Nupulla vauhti tyssäs. Rupes haisteleen mustikanvarpuja ja löysi vanhat hirvenjäljetkin. Ihmettelin. Hoin jälkeä. Nuppu koitti mennä takajäljille, piti estää se. Pyörittiin siinä hetki ja Nuppu otti taas maalikoiran jäljen ja pian ilmaisi maalikoiran tutulla tavalla.
Hommahan meni niin, että kun etsittävänä oli testosteronia uhkuva koira, Nuppu ilmaisi sen aiemmin. Kuulema esimerkiksi tosietsinnöissä etsijäkoirat ilmaisevat pennut hyvinkin kaukaa, sillä haistavat niiden arkuuden, eivätkä sillä halua mennä lähemmäksi ja säikyttää karkulaista kauemmaksi. Makes sense.
Ja sitten Nuppu joutu taas autoon, koska oli toisten vuoro tehä hommia. Oli kyllä hienoa päästä katsomaan myös muiden koirakkojen etsintöjä. Nam. Vaihdettiin vähän maisemaa ja siellä nuppu pääsi etsimään novascotiannoutajaa. Alku oli tosi kankee. En tiiä, oliko Nupun hermot menny odotellessa, mutta ei muutaman metrin jälkeen jälkeä enää seuraillu. Haisteli taas mustikanvarpuja. Ja pyöri ihmisten jaloissa rapsutuksia anoen. Näytti ihan sille, et eiköhän tää ollu tässä. Hmph. Mentiin uudestaan lähtöön ja hajulähdettä nuuskuteltiin taas kerran. Mutta ei. Ei vaan tuntunu kiinnostavan. Lähdettiin sitten kävelemään metsikköön, josko jälki matkalta löytyisi ja tyttöä kiinnostaisi. Ja niinhän siinä kävi. Vauhti oli pian taas huipussaan. Onneksi jälki sattui olemaan lyhyt, Nupulle jäi into päälle.
Tyttö ei ollut näiden treenien jälkeen juuri lainkaan väsynyt. Oli ihan sen oloinen, että ois tarvinnu vielä lähtee metsään juoksentelemaan noin niinkun vapaana. Toisaalta taas, oli niin levoton odottelemaan autossa, etten usko, että sielläkään kovin paljoo kerkesi lepäämään. Kai se vaan kävi vähän kierroksilla, ko oli niin malttamaton.
Lisäksi opimme tänään:
-Koiraa kuuluu kehua jäljestämisen aikana. Jotenkin olin saanut sellaisen käsityksen, että koiran pitäisi antaa toimia mahd. itsenäisesti.
-Kannattaa varata myös ohjaajalle jotain suuhunpantavaa sekä juotavaa.
-Auringonpaisteessa/paahteessa jäljen haju heikkenee tosi kovasti.
-Kouluttajan koira on onnistunut ajamaan jopa 9 vkoa vanhaa jälkeä.
