loppukoe

Paikka: Kerkkoo

Aika:

Sää: Alussa tihkusi vettä

Niin. Tämäkin vähän hataralta muistipohjalta.

Jäljet oli tehty jo valmiiksi, kun saavuttiin paikalle. Ensiksi jäljelle pääsi toinen koirakko ja onnekseni mein vuoro oli sit jo tokana. Eikä tosiaan kauaa tarvinnu ootella. Sekin aika meni Nupulla heiniä mätöstellessä, mikä taas monesti viittaa mahan sekasuuteen, mikä ajatuksena sai melkein miunkii mahan sekasin, sillä sillon Nuppuu ei tunnu kiinnostavan juuri mikään.

Noh. Mentiin sitten jäljen alkuun. Ja hajulähteen haisteltuaan Nuppu lähti matkaan. MUTTA väärään suuntaan, eli sinne, mistä koirakko oli lähtöpaikkaan saapunu. Ihan jees. Siin sit vähän aikaan pyörittiin ja Nuppu hokasi "oikeen" jälen. Sit hompsoteltiin ihan melko varman tuntusesti. Jossain vaiheessa huomasin, että kouluttaja jää kauas taakse, mikä tarkoittaa sitä, että koira on menossa ihan väärään suuntaan. Pysähyin ja lopulta Nuppukin pysähty. Kysy silmillään "mitä v****a?" Muistaakseni palautin sitä sit takasin päin ja sit taas mentiin.

Yllättäen Nuppu pysähty, nuuhkas vähän ilmaa ja ehkä vilkas miutakin, mut jatko matkaansa sit toisaalle, mihin nenä osotti. Hitto. Miks oon niin hias?! Sehän ilmas maalikoiran. Mut enhän mie sitä voinu uskoo, ko en sit nähny. Yh. Tuntu sille, et kouluttaja lytistää katseellaan johonkin kivenkoloon kyyn kaveriksi. No. Kouluttajan ohjauksesta otin Nuppua takasin päin jäljelle ja palkkasin sen sit heti ilmasusta. Maalissa oli toinen narttu, jota Nuppu ei aiemmin ollu ettiny.

Ei mikään voittajafiilis ollu. Mut läpi päästiin. Tosin todistusta ootellaan edelleen, mut niin kuulema muutkin.

Ja näin jälkikäteen vois viisastella, et Nupulla alko tosta parin viikon päästä juoksut. Et voi olla, et noi kevään vaikeudet johtu niistä. Tarvii nyt syksyn saavuttua päästä testaan jälki tahi kaksi ja kattoa, jos ei kiinnosta, nii jättää homman sit siihen. Mut hauskaahan toi oikeesti olisi. Ja toisaalta tohon koiraan ja sen intoon uskon. Saapas näkee. Muttei kerro.

viiennet reenit, osa 2.

Paikka: Kerkkoo

Kello: n. 18

Sää: ei erikoinen

Tää teksti tulee nyt vähän hataran muistin pohjalta. Aikaahan itse tapahtumasta on vierähtänyt jo pari kuukautta. Mutta joo. Kerron, mitä muistan.

Eli ystäväni Tiia lähti mein mukaan. Mielenkiinnosta. Ja seuraneidiksi. Ajeltiin kouluttajan kotipihaan, Tiia otti kouluttajan pojan rattaisiin ja lähdettiin kohti jälkeä. Maalissa oli walesilainen spanieli, jonka Nuppu oli aiemminkin ettiny. Ei oikein malttanut alussa jäljelle lähteä, Tiia ja poika rattaineen kun jatkoivat tien piennarta pitkin ja me siirryimme metsän siimekseen. Nuppu pisti homman leikiksi - naposteli keppejä ja kerjäsi rapsutuksia. Kouluttaja vähän tuhahti, et eiköhän leikkiminen riittäis ja Nuppu tuhahti takasin ja lähti jäljelle. Ja sit mentiinkin. Aika varmasti ihan loppuun asti. Ja sekös oli hienoa! Tällä kertaa palkkauskin maistui, oli sellasia rouhetikkuja taskussa. Nam! Ja kouluttajan kehotuksesta Nuppu pääsi vielä extrapalkintona haistelemaan paikkaa, jossa maalikoira oli meitä odotellut. Hienoa. Tuli vähän uskoa loppukokeeseen.

viiennet reenit, 2009-05-03

Paikka: Kerkkoo

Aika: 10:00

Sää: aurinkoista, ei paahdetta, jonkinlainen tuuli

Vuorossa oli vikat reenit ennen loppukoetta. Etsittävä jälki oli tunnin vanha.

Kun Nupun vuoro tuli (taas viimesenä), oli tyttö innoissaan. Oli sitä jo lähtiessä matkaan iskän luota.

Ajettiin auto lähemmäs jäljen alkua. Nuppu tuli innoissaan autosta ja haisteli tomerasti maata, sillä siinä oli aiemmalle koirakolle tehdyn jäljen maali. Siirryttiin sitten meidän jäljen alkuun ja Nuppu haistoi ihan kunnolla hajulähdettä. Mutta. Siihen se sitten jäikin. Löysi pienen mutaisen ojan ja sen pohjalta vähän vettä. Tepasteli siinä. Nautti saamastaan huomiosta. Ei lähteny hommiin.

Kouluttaja käski viedä Nuppua jäljelle ja veinkin. Mutta ei tyttö nenäänsä maahan laittanu. Lenkille lähti. Jossain vaiheessa keksi jäljen. Mutta se oli sama aiemman koirakon tekemä jälki. Ei sitten niin millään lähteny etenemään, vaikka mitä tehtiin.

Kouluttaja soitti maalikoirakon tekemään uuden tuoreen jäljen ja suunnattiin sinne. Mutta ei. Nuppu istua törötti onnellisena ja katto hyvin kysyvästi, mitäs nyt tehään. Mut jälki ei maittanu. Ei. Vaikka mitä tehtiin.

Maalikoira tuli metästä pois. Tehtiin näkölähtö. Ihmeen vähän sekin Nuppua kiinnosti, mutta lähti kuitenkin perään ja löysi maalikoiran. Normaalisti tosin on hyvinkin kiinnostunut pääsemään maalikoiran luo, mutta tällä kertaa ei ollut. Nautti enemmän mein keppileikeistä, joilla sen aina palkitsen, namut kun ei tunnu maistuvan.

Kouluttajan kanssa tuli siinä juteltua, mistä kiikastaa. Varmuuttahan ei koskaan asiaan saa, sillä vaikka kuinka sitä Nupulta kysyisi, ei se vastais. Mitään erikoista ei ollut tapahtunut. Juoksuja itse oon ootellu Nupulla alkavan ja jotenkii tyttö oli eri känkkäränkkä ko. viikolla. Ei voi tietää. Mutta sovittiin että tehään vika jälki ennen helatorstaista loppukoetta.

neljännet treenit, 2009-04-23

Paikka: Sipoonkorpi, Landbo
Aika: 17:30
Sää: Lämmin, laskeva aurinko, normaali (?) tuuli

Neljännet treenit alkoi vauhdikkaasti. Puoli kuudelta olisi Sipoonkorvessa pitäny olla, mutta ohjaaja pääsi lähtemään töistä vasta vaille viisi. Hirmusta vauhtia tuli kamat pakattua ja Nupulle valjaat puettua ja sataa kohti autoa. Oon aatellu ostaa Nupulle tässä joskus valjaat lenkkeilyynkin, sen verran nätimmin tyttö tuntuu valjaissa kulkevan. Säyseämmin. Ja hassua, kuinka reteesti Nuppu käveli autolle etsijävaljaat päällä. :) Hymyilytti.

Päästiin paikalle, eikä oltu ko jotain vartti myöhässä. Ja päästiin ekana lähteen jäljelle. Jipii! Nuppu haisteli hajulähdettä (pantaa) hyvin tarkkaan ja hartaasti. Sitten lähdettiin. Mutta pysähdyttiin pian. Nuppu meni kuoppaan katseilta piiloon kakille. :P Se on välillä niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin neiti. Sit matka jatkui. Hymyilytti, ko kaveri matkanvarrella haisteli merkiksi jätettyä pyykkipoikaakin. :P Hyvää vauhtia edettiin. Ei ehkä niin kovaa kaahotusta kuin aiemmin. Maltto kai haistella.

Tultiin metsemmästä sellaselle avohakkuulle ja just sopivasti pienen kallionkumpareen päälle. Tuuli sattui pyörimään siinä päällä niin sopivasti, että Nuppukin pyöri. Ainiin. Aika paljon pitkin matkaa katteli peräänsä, onko koko jengi yhä messissä. :) Niin. Vähän tuntui hakevan katseellaan apua miusta tossa kumpareella. Sanoin sit "jälki" ja tyttö pyörähti mutkan kautta takasinpäin sinne, mistä oltiin tultu. Odotin, missä vaiheessa kouluttaja sanoo, ettei koiraa saa päästää takajäljelle. Mitään ei kuulunut. Ja Nuppu jatkoi määrätietoisesti pois metsätieltä kohti puskia.

Olisi pitänyt taas muistaa ja osata kehua Nuppua jäljen löytämisestä. En ymmärrä, miten kehuminen on noissa touhuissa niin hankalaa. Lenkillä ollessa saatan epähuomiossa tyttöä kehua vielä pissistäkin... Huoh. Jotenkin tuntuu, et häiritsen sen keskittymistä kehumalla. En tiiä. Mutta nenä eellä mentiin ja aika lähellä taas maalikoiraa oltiin, kunnes Nuppu sen ilmaisi.

Nuppu pääsi loppuajaksi autoon odottelemaan, minä pääsin seuraamaan muiden koirakkojen etsintöjä. Treeien päätteeksi kouluttaja sanoi, että kaikista koirista huomasi, että ne tiesi, mitä olivat tulossa tekemään, kun ne autosta ulos otettiin. Allekirjoitan.

Seuraaviin treeneihin näistä neljänsistä on aikaa melkein puolitoista viikkoa. Saas nähdä, miten into piukassa sitten ollaan. Ja tiedossa mielenkiintoinen reissu. Jälki tulee olemaan tunnin vanha.

kolmannet treenit, 2009-04-19

Paikka: Landbo, Karhusaari
Aika: n. 10:00
Sää: aluksi aurinkoinen ja tyyni, myöhemmin tuuli yltyi

Kolmansien treenien oli tarkoitus myös olla Kerkkoossa, mutta tosietsintöjen vuoksi siirreettiin ne Karhusaareen. Siellä oli karannut vanha kultanennoutaja ja tarkoituksena oli siinä meidän treenien sivussa haravoida aluetta.

Treenit alkoi taas sillä, että Nuppu teki jäljen. Onneton oli taas ihan onneissaan, ko metsään pääsi ja valjaat ja kaikki oli päällä. :) Jälkeä ajamaan Nuppu pääsi kolmantena. Maalikoirana oli kouluttajan sakemanninarttu. Nupulla jäi ajankohdan vuoksi aamuruoka välistä ja tunnetusti maha rupesi rolisemaan. Ruoho maistui. Myös silloin, kun olisi pitänyt lähteä jäljelle. Kouluttaja tulkitsi sen sijaistoiminnaksi. Eli joko Nupulla ei ollut hajua jäljestä tai sitten se vaan halus näyttää meille keskaria. En ihan allekirjoita tuota Nupun herkkävatsasuuden tuntien. Siirryttiin märehtimispaikasta etiäpäin ja sen että ehdin hajulähteen Nupun kuonon eteen laittaa, lähti tyttö jo jäljelle. Merkkejä tuntui olevan harvakseltaan. Tai no, ei niitä kyl hirmusesti ehtiny ettiäkään. Mut sen mitä näki. Mut kovasti tyttö vaikutti hajua seuraavan. Ikävästi vain tuuli painoi hajun kaikenmaailmaan ryteikköihin. Nam. Jälki tuntui kestävän ikuisuuden. Tarkoitus oli tehdä L-muotoinen jälki, siis sellainen, missä on selkeä kulma. Tarvii kyllä myöntää, ettei meikäläisen navigaattori pysyny vauhissa mukana.

Saavuttiin vähän aukeammalle kohdalle, kiivettiin kalliota ylöspäin. Ja voi! Nuppu pysähtyi ja selkeesti otti ilmasta hajun. Kouluttajan mukaan kuulema myös vilkaisi miuta. Enhän mie sitä nähny. Huomannu. Olin vaan niin hämilläni, ko maalikoiraa ei näkyny missään ja koitin sit palkita Nuppua keppileikeillä. Myöhemmin kouluttaja kertoi Nupun ilmaisun olleen ilmiömäinen. Ja jos en olisi sitä huomannut, olisi hän ostanut minulle valkoisen kepin... Että sellaista. :)
Tässä vielä kuva Nupusta kalliolla ilmaisun jälkeen. Kovasti jäi maalikoira vaivaamaan. :)



Jäätiin Nupun kanssa hengaileen autolle, taannuttelemaan hikeä. Pitämään juomataukoa toisten uurastaessa vuorostaan. Kovasti tytön maha jatkoi rolisemistaan. Frolicitkaan ei maistunu.

Lopunaikaa Nuppu olikin autossa. Ohjaaja aka basil-marsu pääsi vielä katsomaan, kuinka kouluttajan ammattilaiskoira toimi tosietsinnöissä. Mielenkiintoista oli. Itse en kyllä olisi osannut koiraa tulkita. Tämä kai kertoo siitä, että kutakin koiraa tarvii tosiaan oppia tulkitsemaan.

tokat treenit, 2009-04-13

Paikka: Kerkkoo
Aika: 11.00 + kahvit
Sää: tyyni, joitakin lämpöasteita, pilvinen

Onneksi toiset harkat oli näinkin pikaisesti, ohjaaja ei olisi malttanut odottaa yhtään kauemmin. Intopiukkana taisi olla koirakin. Tai olikin. Treenijoukkoomme liittyi kolmas koirakko nuoren novascotianoutajan kanssa. Tälle koirakolle teimme Nupun kanssa kahdet jäljet. Jäljen tekeminenhän pitäisi aloittaa niin, että alkuosassa jälkeä ei ole ohjaajan hajuja ts. koira jätetään odottamaan, ite kierretään mutkan kautta ja sit kututaan koira luokse. Olin aika iloinen, kun Nuppu osasi ja malttoi jäähä odottamaan, vaikka lähistöllä olikin tuo kiinnostava noutaja. Maalikoirana olemisen jälkeen Nuppu pääsi autoon odottelemaan vuoroaan.

Välissä oli parit jäljet muille koirille, sitten tuli Nupun vuoro. Etsittävänä oli kouluttajan vanhempi sakemanniuros. Innokkaana taas matkaan lähdettiin. Tähän väliin vähän selityksiä. Metsässä lenkkeillessämme ja Nupun vapaana ollessa sillä on tapana aina hetkittäin vilkaista, olenko yhä matkassa mutkana ja kaikki OK. Sitä harrasti mielestäni myös liinassa niin jäljen teossa kuin jäljen ajamisessakin. Niinpä en huomannut, kun Nuppu kouluttajan mielestä ilmaisi maalikoiran. Sokeuteni johtui myös siitä, että luotin siihen, että Nuppu menee taas tosii lähelle maalikoiraa, ennenkuin sen ilmaisee. Siis ihan näköetäisyydelle. Noh. Ilmaisu jäi siis miulta huomaamatta ja jossain vaiheessa Nupulla vauhti tyssäs. Rupes haisteleen mustikanvarpuja ja löysi vanhat hirvenjäljetkin. Ihmettelin. Hoin jälkeä. Nuppu koitti mennä takajäljille, piti estää se. Pyörittiin siinä hetki ja Nuppu otti taas maalikoiran jäljen ja pian ilmaisi maalikoiran tutulla tavalla.

Hommahan meni niin, että kun etsittävänä oli testosteronia uhkuva koira, Nuppu ilmaisi sen aiemmin. Kuulema esimerkiksi tosietsinnöissä etsijäkoirat ilmaisevat pennut hyvinkin kaukaa, sillä haistavat niiden arkuuden, eivätkä sillä halua mennä lähemmäksi ja säikyttää karkulaista kauemmaksi. Makes sense.

Ja sitten Nuppu joutu taas autoon, koska oli toisten vuoro tehä hommia. Oli kyllä hienoa päästä katsomaan myös muiden koirakkojen etsintöjä. Nam. Vaihdettiin vähän maisemaa ja siellä nuppu pääsi etsimään novascotiannoutajaa. Alku oli tosi kankee. En tiiä, oliko Nupun hermot menny odotellessa, mutta ei muutaman metrin jälkeen jälkeä enää seuraillu. Haisteli taas mustikanvarpuja. Ja pyöri ihmisten jaloissa rapsutuksia anoen. Näytti ihan sille, et eiköhän tää ollu tässä. Hmph. Mentiin uudestaan lähtöön ja hajulähdettä nuuskuteltiin taas kerran. Mutta ei. Ei vaan tuntunu kiinnostavan. Lähdettiin sitten kävelemään metsikköön, josko jälki matkalta löytyisi ja tyttöä kiinnostaisi. Ja niinhän siinä kävi. Vauhti oli pian taas huipussaan. Onneksi jälki sattui olemaan lyhyt, Nupulle jäi into päälle.

Tyttö ei ollut näiden treenien jälkeen juuri lainkaan väsynyt. Oli ihan sen oloinen, että ois tarvinnu vielä lähtee metsään juoksentelemaan noin niinkun vapaana. Toisaalta taas, oli niin levoton odottelemaan autossa, etten usko, että sielläkään kovin paljoo kerkesi lepäämään. Kai se vaan kävi vähän kierroksilla, ko oli niin malttamaton.

Lisäksi opimme tänään:
-Koiraa kuuluu kehua jäljestämisen aikana. Jotenkin olin saanut sellaisen käsityksen, että koiran pitäisi antaa toimia mahd. itsenäisesti.
-Kannattaa varata myös ohjaajalle jotain suuhunpantavaa sekä juotavaa.
-Auringonpaisteessa/paahteessa jäljen haju heikkenee tosi kovasti.
-Kouluttajan koira on onnistunut ajamaan jopa 9 vkoa vanhaa jälkeä.

ekat treenit, 2009-04-12

Paikka: Kerkkoo
Aika: 11:00 + pakolliset kahvit
Sää: tyyni, pilvinen, joitakin lämpöasteita

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ohjaajakin jännitti vain vähäsen, ei siis juuri lainkaan, mikä oli yllätys ohjaajallekin.

Tehtiin Nupun kanssa aluksi jälki toiselle koirakolle. Nuppu oli onneissaan, ko pääsi metsään juoksentelemaan. Maalissa odottelukin meni suht rattosasti keppejä mussuttaen. Meidät löydettiin, hyvä niin. Nyt oli Nupun vuoro päästä työn makuun.

Toisen koirakon nuori sakemanninarttu kiinnosti Nuppua ihan yllättävän paljon, vaikka Nupulle kovasti haukkuikin. Ensimmäiselle jäljelle, joka siis oli näkölähtö, Nuppu lähtikin aikamoista haipakkaa. Kouluttajalta opin sen, ettei pidä opettaa koiraa juoksemaan jäljellä. Eli ihan rauhallisesti kun ite etenee, koirakin himmailee. Oli kyllä melkein liikuttavaa nähdä, kuinka innoissaan Nuppu jälkeä seurasi. Maalikoirakko oli mennyt sellaisen sorakuopan reunan läheltä ja haju oli ilmavirran myötä painautunut kuoppaan, johon Nuppukin kovasti koitti päästä. Siinä ei kuitenkaan onnistunut ja löysikin jäljen ylempää reunalta ja taas mentiin. Kunnes Nuppu ilmaisi maalikoirakon pysähtymällä muutaman metrin päähän tuijottamaan. JIPII!

Koitin palkita Nuppua Froliceilla, olihan se maailman paras koira siinä hetkessä, mutta eipä neidille namut maistunu, ois vaan halunnu maalikoiran luo.

Sitten oli aika vähän huilia autossa ja vaihtaa maisemaa. Nuppu teki taas eka jäljen.
Toka jälki ei enää ollutkaan näkölähtö. Nuppu oli kovin menossa maalikoiran jäljille, mutta pakkohan siihen kuonoon oli sitä hajulähdettä työntää, että jatkossakin tajuaisi yhdistää hajulähteen jälkeen. Voihan esim. kaupungissa olla montakin koiran jälkeä. Noh. Rytinällä lähettiin. Tienposkesta hiihtoladuille. Ja Nuppu kompastu omaan nokkeluuteensa tai sitten on tapojensa orja. Meinasi lähteä viipottamaan hiihtolatua pitkin, olihan se selvä polku. Kouluttaja pyysi pysähtymään. Nuppu kattoi hetken hölmönä, sanoin taikasanan "jälki" ja sitten ottikin ilmasta vainun jäljestä ja taas mentiin. Maalikoira löytyi ja siihen päättyi ekan päivän harjotukset.

Koira oli kyllä koko loppupäivän hyvin väsynyt, mikä kyllä oli ihanaa, sitähän lähdin hakemaan. Väsyttävää aivojumppaa. Ja hyvä että lepäsi, sillä levätessä oppiminen vasta tapahtuu ja eipä Nupusta olisi ollut ilman kunnon unia seuraavan päivän koitokseen, josta lisää seuraavassa jaksossa...

Mitä muuta opimme tänään:
-Hajumolekyylit toimii paremmin lämpimässä, tai siis esim. hajulähdettä on hyvä kylmällä ilmalla lämmitellä, niin etsijäkoira saa siitä paremmin hajun irti.
-Nuppu ei välitä hevosenpaskasta - thank God!
-Etsintä on stressaavaa koiralle, kierrokset nousee. Siksi koira saattaa kesken jäljestämisen heittää ranttaliksi, näin se "nollaa" tilanteen ja sitten voi taas jatkaa.